Sivut

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kukkia ja Hello Kitty-kakkuja

Seuraavia kakkuja varten olikin tehtävä "muutama" kukkanen kisun korvan juurelle, mutta näissä kukissa ei kauaa tekemisessä edes mene joten isompi määrä ei ajallisesti menoa pahemmin hidastanutkaan. Pirteitä, tyttömäisiä värejä; pinkkiä, lilaa, oranssia ja keltaista. Kukkien keskelle tuli vielä myöhemmin sokerihelmet kaunistamaan kokonaisuutta.






Edessä oli kuitenkin vielä kokonaiset kolme kakkua tehtävänä, joten urakkaa riitti kukkien helppoudesta huolimatta. Ensimmäisen kakun päällystämisen kanssa riitti ongelmia kahden muunkin puolesta, milloin sokerimassaan tuli reikä tai ryppy, massa oli kaulittu liian pieneksi tai liian ohueksi.. No, tekemällä oppii ja lopulta sain kuin sainkin massan nätisti kakun päälle! Enää piti saada ne kaksi muutakin kakkua valmiiksi. Lopultakin, väsyneenä mutta onnellisena sain lähetettyä kaikki kakut liikkeelle ja sain itse istahtaa sohvalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti