tiistai 24. heinäkuuta 2012
Äitienpäiväkakkua ja pikkusiskon syntymäpäivät
Tässäpä nämä, oman äidin luona tehdyt kakut, ilman mitään erikoisia välineitä. Jostain kumman syystä "omassa liikkuvassa konditoriossani" ei ollut mukana sähkövatkainta, ei pursotinpusseja, ei niin mitään ylimääräistä. Sokerimassaa sentään löytyi, samoin muutama sävy pasta- ja tomuvärejä. Näillä oli pärjättävä, niinpä kaivoin kaapista äidin yleiskoneen sillä minulla ei ollut aikomustakaan vaahdottaa sokeria ja kananmunia käsin. Kassista löytyi kuitenkin yksi tylla, joten pursotinpussina sai toimia pakastuspussi ;) Kaiken kukkuraksi kamerakin jäi kotiin, joten kuvat napsittiin puhelimella mutta hyvin silläkin pärjättiin. Äitienpäiväkakkua varten olin tosin napannut kotoa mukaan pyöreän kakkuvuoan, siskon kakku meni sydänmenmuotoisella vuoalla :) Äitienpäiväkakku täytettiin sillä samalla kuin melkein joka vuosi, mansikoita ja kermaa, päälle tuoreita mansikoita, muutama ruusu ja suklaata. Aina se vaan samoista täytteistä huolimatta maistuu erityisen hyvälle, onhan se meidän äitien oma juhlapäivä <3 Pikkusiskon kakussa oli samaiset täytteet ja hyvin tuntui sekin tekevän kauppansa kahvipöydässä, eikä seuraavana iltapäivänä kakusta ollut muruakaan jäljellä kun kaksi koko päivän kakkua himoinneelle koululaiselle oli tullut "nälkä" eikä näin ollen tullut mieleenkään jättää mitään meille muille :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti