Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kiitos!

Tästä kakusta sain tiedon vasta 24h ennen kun kakun piti olla jo tarjolla, joten hieman kiirus tuli suunnittelun ja tekemisen suhteen, toiveena oli tosiaan "jotain ihanaa" :D Kakkua siis tarjottiin äidin työpaikalla viimeisen työpäivän kunniaksi, maistajina oli meidän perheen lisäksi äidin työkaverit ja asiakkaat.

Kakun välissä on vadelma- ja mustikkarahkaa, päällä sokerimassaa ja reunoilla kermapursotukset :) Kovasti sai kakku kehuja ja maistuihan se omastakin mielestä oikein hyvältä, koko kakku tulikin syötyä samalla kertaa :)



sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Isi on kingi!!

Saimme viikonlopuksi vieraita, nimittäin oma pikkusiskoni ja -veljeni tulivat meille pitkästä aikaa. Koska isänpäivä sattui samalle viikonlopulle niin päätettiin yhteistuumin tehdä meidän perheen isille kakku, johon tällä kertaa sain siskoltani apua. Vehnäjauhot pöllysi, sokeria ja kananmunia löytyikin sitten pitkin keittiön pöytää ja lattiaa, mutta tulos oli mahtava tasaisen värinen pohja. Siinä kakkupohjan teon lomassa päätimme värjätä pohjan pastavärillä vihreäksi! Alkuperäisen suunnitelman mukaan kakusta piti tehdä Angry Birds-pelin Kuningaspossu, mutta yllättäen tämän kakun suhteen suunnitelmat muuttuivat kesken tekemisen. Lopputulos olikin sitten jotain aivan muuta kuin mitä alunperin oletimme ;)

Välissä on meidän isin lemppari maut, mansikka ja banaani. Reunoille pääsi harmaaksi pastavärillä värjätty kerma, päällä sokerikreemi ja sen päällä sokerimassa. Meidän lasten vakio lausahdus "ISI ON KINGI" tulee kun kysytään mikä isi on, joten se sai koristaa myös isin kakkua. Tekstin seuraksi kaivattiin vielä jotain ja vanhemman tytön päätöksestä teimme kruunun. "Kuninkaanlinna" oli siis valmis vihdoinkin, herkuttelu voi alkaa <3


Nooa-pojan ristiäiset

Sain äidiltä tarkat toiveet kakkua varten; valkoinen kakku jossa siniset koristeet, tennarit ja nimi, alareunaan köynnös. Kakun "esikuvana" toimi siis Jannican kakku, nimi tehtiin kuitenkin isoilla kirjaimilla :) Kakkuun laitoin täytteeksi mustikka- ja vadelmarahkaa, sokerimassan alla sokerikreemi. Onnea vielä koko perheelle ihanan pojan hienosta nimestä! :)


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Eevin ristiäiskakut

Tänään juhlittiin pienen Eevi tytön ristiäisiä, joihin toivottiin kahta voileipäkakkua ja tietysti täytekakkua.

Voileipäkakuiksi valittiin lihavoileipäkakku, jossa käytin jo tutuksi tulleita täytteitä ja kalavoileipäkakku, jonka täytteiksi valittiin lämminsavulohta ja kylmäsavulohta, lisänä kolmantena täytteenä munavoi.

Täytekakussa välissä on mustikka- ja vadelmarahkaa, päällä sokerikreemi ja -massa. Koristeet tein myös sokerimassasta, äidin toiveen mukaisesti hieman samaan tyyliin kuin jo aiemmin tehdyssä Danielan ristiäiskakussa.







Martti! :)

Sainpahan vihdoinkin tehdä Martti-kakun pienen pojan syntymäpäiville. Kakusta piti tehdä täysin laktoositon ja täytteiksi toivottiin suklaamoussea ja vadelmaa.

Suklaamoussen tein seuraavalla ohjeella;

noin 3dl laktoositonta kermaa
noin 120g laktoositonta maitosuklaata

Kakkupohja on paistettu suorakaiteen muotoisessa vuoassa ja leikattu sopiviin paloihin, joista sitten kasasin kakun muotoonsa. Sokerikreemiin lisäsin hieman kaakaojauhetta antamaan väriä ja makua. Sokerimassan värjäsin pastaväreillä sopivan väriseksi ja viimeistelin kakun pinnan vielä erikseen maalaten pastaväreillä.